Elävä tila, jonka hehku vetää puoleensa

Ruoholahden Roihu vie ajatukset paikkaan, jossa luova ajattelu ja teknologinen osaaminen synnyttävät uudenlaista energiaa ja innovaatiota. Tervetuloa Roihuun – tilaan, joka elää. 

Roihu on näyttävä ja mieleenpainuva koti yrityksille, jotka etsivät laadukasta ja tarpeiden sekä toiveiden mukaan räätälöityä tilaa. Alun perin vuonna 1986 valmistunut rakennus on tunnistettava maamerkki merellisen ja kansainvälisen Ruoholahden näkyvimmällä paikalla Länsiväylän risteyksessä. Rakennus tulee saamaan täyden remontin jälkeen uuden elämän modernina ja uusien asukkaidensa näköisenä toimistotalona. 

Roihusta tulee elävä kiinteistö, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet yritysten liiketoiminnan kukoistamiseen ja työntekijöiden kokonaishyvinvoinnista huolehtimiseen. Talossa on kattavat kuntoilu- ja virkistystilat, joiden lisäksi lähialueelta löytyvät hyvät puitteet liikunnan ja ulkoilun harrastamiseen. Hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitseva Roihu on elävä paikka, jonne on helppo tulla töihin ja jonka lämpö vetää puoleensa töiden jälkeenkin.

Monta syytä vuokrata tilat

•    Näyttävä, 1980-luvulla valmistunut pääkonttoritason rakennus

•    Tilavat, noin 1800 neliömetrin kerrokset ovat vapaasti jaettavissa ja yhdisteltävissä 

•    Kaikki kerrokset ovat täysin räätälöitävissä tarpeidesi ja toiveidesi mukaan

•    Rakennuksen täysin uudistetut tilat eivät tingi laadusta

•    Sijainti Ruoholahdessa erinomaisten yhteyksien päässä

•    Lähellä metro-, linja-auto- ja raitiovaunupysäkit

•    Etäisyys Helsingin keskustaan 1,5 kilometriä, lentokentälle 20 kilometriä

•    Kattavat kuntoilu- ja virkistystilat edustustasoisine saunaosastoineen ja palloiluhalleineen 

•    Suomen suurin kulttuurikeskus, Kaapelitehdas 5 minuutin kävelymatkan päässä

•    Salmisaaren liikuntakeskus ja Laguuni tarjoavat erinomaiset liikuntamahdollisuudet

•    Nopeaa ja vaivatonta shoppailua lähellä sijaitsevassa Kauppakeskus Ruoholahdessa

Genestan vihreä vuokrasopimus

Roihun kiinteistön vuokralaisena voit allekirjoittaa Genestan Vihreän vuokrasopimuksen, joka tukee yrityksesi vastuullisuustavoitteita. Vastuullisuuskriteerimme auttavat sinua pienentämään hiilijalanjälkeä ja tekemään hyvää ympäristölle. Kiinnostuitko Genestan Vihreästä vuokrasopimuksesta?

Kysy lisää!

Anna Pihlajaniemi

Investment Manager

+358 40 535 17 95

Varaustilanne

Toimistotilaa vapaana

Räätälöitävää toimistotilaa

500–13 000 m²

0 ja 1 kerroksessa

monipuoliset liikunta- ja virkistystilat

Kävele minuutissa

Salmisaaren liikuntakeskukseen

Kiinteistön tiedot

Rakennusvuosi
1986
Talo-opas
Lataa Opas
Roihu:n käyttäjille (Tulossa pian)
Pohjakartta
Lataa
(Tulossa pian)

Toimistotilaa liike-elämän ja hyvinvoinnin keskittymästä

Roihu on dynaaminen ja tyylikäs kohde Ruoholahden kansainvälisessä toimitilakeskittymässä. Alue on koti monille teollisuuden, teknologian ja rahoitus- ja vakuutusalan yritykselle. 

Alueelta löytyvät kaikki sujuvan ja hyvinvoivan arjen tekijät. Aivan Roihun vieressä sijaitseva Salmisaaren liikuntakeskus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen liikkumiseen. Vesiurheilua kaipaavat taas löytävät läheltä Keilaniemestä Laguunin

Ruoka- ja muista ostoksista ei tarvitse työpäivän jälkeen stressata, sillä Kauppakeskus Ruoholahdessa kaikki ostostarpeet hoituvat samalla kertaa. Ja jos kulttuurinälkä iskee, löytyy Suomen suurin kulttuurikeskus Kaapelitehdas vain kuuden minuutin kävelymatkan päässä.

Roihu muuntuu vuokralaisen mukaan: räätälöidyt toimitilat juuri sinulle

Tarjoamme sinulle toimitiloja, joiden tilaratkaisut ja materiaalit suunnitellaan tarkasti liiketoimintatarpeitasi ja brändi-ilmettä vastaaviksi.

Remonteissamme on aina mukana alansa parhaat ammattilaiset. Käytämme viimeisintä tekniikkaa modernisoiden tilat nykypäivän tarpeisiin.

Sinun tarpeesi ja toiveesi ovat projektin tärkein osa. 

Kartta

Näytä:

Sijainti on erinomainen
Joukkoliikenneyhteydet ovat vain minuuttien päässä

Roihun sijainti Länsiväylän risteyksen vieressä mahdollistaa liikkumisen Helsingin sisä- ja ulkopuolella vaivattomasti, käytit sitten henkilöautoa tai julkisia kulkuneuvoja. Ovet ulkomaille aukeavat helposti lentokentältä, joka sijaitsee vain 20 kilometrin päässä.

Tervetuloa kaiken keskelle!